9.2.2015

Paolo Giordano: Ihmisruumis


Sotaan liittyvät kirjat ovat kiehtovia. Ei itse tappaminen ja raa'at kuvaukset sotatantereelta, vaan nimenomaan ihmisten omat kokemukset, tunteet ja ajatukset. Niinpä Ihmisruumis vaikutti lupaavalta, kun se silmiini kirjastossa käydessäni sattumalta osui. Noh, loppujen lopuksi luin kirjaa melkein viikon, kun innostus ei joka hetki ollut niin päätä huimaavaa kuin etukäteen olin toivonut. 

Italialainen Paolo Giordano on tunnettu kirjailija aiemmasta teoksestaan Alkulukujen yksinäisyys, joka on kyllä minulle nimenä tuttu, mutta lukemaan asti en ole sitä päässyt. Nyt tosin osasin jo panna kirjan nimen korvan taakse ja heti kun tilaisuus siihen tulee, niin täytyy etsiä teos käsiini ja ottaa selvää, onko kyseessä niin hyvä kirja kuin kehujen perusteella voisi odottaa. 

Ihmisruumis on nykyaikainen sotakertomus italiaiskomppanian komennuksesta Afganistaniin. Romaanissa paneudutaan etupäässä ihmismieleen ja itse tapahtuvat jäävät vähemmälle. Itse asiassa olin hyvinkin yllättynyt kirjaa lukiessani, sillä oikeastaan siinä ei tapahtunut juuri mitään, vaan kirja koostui muistelmista ja miesten epätoivoisista yrityksistä pitää järki kasassa karuissa olosuhteissa. 

"Jokin on muuttunut sen jälkeen, kun he ovat poistuneet turvavyöhykkeeltä, ja vielä enemmän sen jälkeen, kun pioneerit löysivät ensimmäisen tienvarsipommin: siellä laakson sydämessä, missä he nyt ovat, häpeää tai paheksuntaa ei ole enää olemassa. Monet piirteet, jotka erottivat ihmisen eläimestä, ovat hävinneet. Tästä lähtien, Egitto ajattelee, häntäkään ei ole enää olemassa ihmisenä. Hän on muuttunut abstraktiksi olennoksi, joka pystyy vain olemaan varuillaan, reagoimaan, sietämään. Hän tajuaa päässeensä hämmästyvän lähelle persoonattomuutta, johon on isänsä kuoleman jälkeen kaikin keinoin pyrkinyt."

Kirjassa pääosaan asettuu luutnantti Egitto, joka turruttaa mieltään lääkkeillä, ja jonka näkökulmasta suurin osa kirjan tapahtumista kerrotaan. Yhtä tärkeissä pääosissa ovat ylivääpeli René, alikersantti Cederna, nuori Ietri ja joukko muita satunnaisia miehiä, jotka joutuvat pakon edessä sietämään toisiaan ja kestämään vastoinkäymiset. Jokaisella on omat ongelmansa, tunne-elämän hankaluudet ja menneisyyden traumat, jotka nousevat mielen sopukoista esille hengenlähdön ollessa ajankohtainen ja mahdollinen tulevaisuudennäkymä.

Kuten alussa jo totesin, niin kirja ei ollut ihan sitä mitä siltä odotin. Suurin ongelma oli se, ettei siinä tosiaankaan tuntunut tapahtuvan mitään. Pintaraapaisut kustakin miehestä jäivät satunnaisiksi muistelmiksi enkä oikein ehtinyt samaistua yhteenkään heistä tai kokemaan myötäelämisen tunteita. Lopulta kirjan päättyessä mieleen jäi vain ihan hyvä kysyttäessä, mitä pidin kirjasta. Hmm, kuvailisin kirjaa pintapuoliseksi raapaisuksi, nopeaksi lukokokemukseksi, josta ei jäänyt paljonkaan mieleen, joten kirjoittaminen tai muunlainen analysointi ja arviointi tuntuvat tällä kertaa lähes mahdottomilta tehtäviltä. Niinpä tyydymme tähän tällä kertaa.

Sivut: 334
WSOY, 2014
Suomentaja: Helinä Kangas
Alkuteos: Il corpo umano, 2012

★ ★ ★

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti