7.6.2015

Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja


Katseenvangitsijat luettuani halusin myös tutustua muihin Delacourtin teoksiin. Hassu juttu sinänsä, koska vaikka en edellä mainitusta kirjasta niin hirveästi pitänytkään, niin siitä huolimatta jokin tämän ranskalaisen miehen kirjoitustyylissä sai minut erikoisella tavalla pauloihinsa. Niinpä seuraavaksi vuoronsa sai Onnen koukkuja. Lyhyt ja nopeasti läpi luettu, sivuja alle parisataa.

Kirjan päähenkilö Jocelyne viettää yksinkertaisen onnellista elämää. Hänen elämänsä ei ehkä ole sellaista kuin hän nuorempana haaveili, mutta ihan kelvollista kuitenkin. Jocelyne ei myöskään ole erityisen kaunis eikä hoikka, mutta miehensä kanssa hän on ollut yhdessä jo kaksikymmentäyksi vuotta ja heillä on kaksi lasta. Lisäksi Jocelyne omistaa lankakaupan ja kirjoittaa blogia, hänellä on ystäviä ja taito nauttia elämän pienistä iloista.

Sitten tapahtuu jotakin. Jocelyne voittaa lotossa 18 miljoonaa euroa, mutta mitäpä tämä nainen tekeekään? Ei ainakaan hetken hurmiossa ryntää nostamaan rahoja ja laita elämäänsä uusiksi, vaan hän miettii ankarasti... ja lopulta antaa olla. Jatkaa niin kuin tähänkin asti, ainoastaan pohtien mitä kaikkea hän voisi rahoilla tehdä kuitenkaan tekemättä mitään. Järjetöntä, ehkä, mutta Jocelyne on tyytyväinen. Hän rakastaa miestään ja omaa pikku elämäänsä niin paljon, ettei hän koe tarvitsevansa mitään sen suurempaa ja ihmeellisempää. 

"Ja minä vannoin itsekseni, ettei mikään rahasumma ikinä olisi tämän kaiken menettämisen arvoinen."

Raha tekee kuitenkin ihmiset hulluiksi ja ahneus polttaa kaiken tieltään. Joku saa aina tietää. Tällä kertaa se joku on Jocelynen lähipiiristä, ihminen jota hän luuli rakastavansa ja voivansa luottaa, mutta joka lopulta petti ja jätti vain rahojen tähden.

Mitä onni on? Voiko sitä mitata rahassa? Kirja panee pohtimaan elämän pieniä iloja ja tekeekö raha onnelliseksi. Kyllä se ainakin hetkellisesti tekee, kunnes sama vanha tyhjyys valtaa mielen, sillä eihän rakkautta voi rahalla ostaa eikä ihmisen sisin toiseksi rahan myötä muutu. Joskus yksinkertainen elämä voi olla parempaa, tuntuu kirjan opetuksena olevan.

Delacourtin Onnen koukkuja oli absurtiudessaan yhtä hämmentävää luettavaa kuin Katseevangitsijat. Ei ehkä niin omituinen, mutta samaa sarjaa kuitenkin. Parempi sanoisinko. Tunnelmaltaan niin ranskalaisen oloinen ettei muualta voisi kuvitella tällaista kirjallisuutta tulevan. Hieman keskivertoa parempi kirja, joten kyllä, tykkäsin, ja saakoon kolme tähtöstä.

Sivut: 163
Wsoy, 2013
Suomentaja: Leena Leinonen
Alkuteos: La liste des mes envies, 2012

★ ★ ★

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti