Katseenvangitsijat luettuani
halusin myös tutustua muihin Delacourtin teoksiin. Hassu juttu sinänsä,
koska vaikka en edellä mainitusta kirjasta niin hirveästi pitänytkään,
niin siitä huolimatta jokin tämän ranskalaisen miehen kirjoitustyylissä
sai minut erikoisella tavalla pauloihinsa. Niinpä seuraavaksi vuoronsa
sai Onnen koukkuja. Lyhyt ja nopeasti läpi luettu, sivuja alle parisataa.
Kirjan
päähenkilö Jocelyne viettää yksinkertaisen onnellista elämää. Hänen
elämänsä ei ehkä ole sellaista kuin hän nuorempana haaveili, mutta ihan
kelvollista kuitenkin. Jocelyne ei myöskään ole erityisen kaunis eikä
hoikka, mutta miehensä kanssa hän on ollut yhdessä jo kaksikymmentäyksi
vuotta ja heillä on kaksi lasta. Lisäksi Jocelyne omistaa lankakaupan ja
kirjoittaa blogia, hänellä on ystäviä ja taito nauttia elämän pienistä
iloista.
Sitten tapahtuu jotakin. Jocelyne voittaa lotossa 18 miljoonaa euroa, mutta mitäpä tämä nainen tekeekään? Ei ainakaan hetken hurmiossa ryntää nostamaan rahoja ja
laita elämäänsä uusiksi, vaan hän miettii ankarasti... ja lopulta antaa
olla. Jatkaa niin kuin tähänkin asti, ainoastaan pohtien mitä kaikkea
hän voisi rahoilla tehdä kuitenkaan tekemättä mitään. Järjetöntä,
ehkä, mutta Jocelyne on tyytyväinen. Hän rakastaa miestään ja omaa
pikku elämäänsä niin paljon, ettei hän koe tarvitsevansa mitään sen
suurempaa ja ihmeellisempää.
"Ja minä vannoin itsekseni, ettei mikään rahasumma ikinä olisi tämän kaiken menettämisen arvoinen."
Raha tekee kuitenkin ihmiset hulluiksi ja ahneus polttaa kaiken tieltään. Joku saa aina tietää. Tällä kertaa se joku on Jocelynen lähipiiristä, ihminen jota hän luuli rakastavansa ja voivansa luottaa, mutta joka lopulta petti ja jätti vain rahojen tähden.
Mitä onni on? Voiko sitä mitata rahassa? Kirja panee pohtimaan elämän pieniä iloja ja tekeekö raha onnelliseksi.
Kyllä se ainakin hetkellisesti tekee, kunnes sama vanha tyhjyys valtaa
mielen, sillä eihän rakkautta voi rahalla ostaa eikä ihmisen sisin
toiseksi rahan myötä muutu. Joskus yksinkertainen elämä voi olla parempaa, tuntuu
kirjan opetuksena olevan.
Delacourtin Onnen koukkuja oli absurtiudessaan yhtä hämmentävää luettavaa kuin Katseevangitsijat. Ei ehkä niin omituinen, mutta samaa sarjaa kuitenkin. Parempi sanoisinko. Tunnelmaltaan niin ranskalaisen oloinen ettei muualta voisi kuvitella tällaista kirjallisuutta tulevan. Hieman keskivertoa parempi kirja, joten kyllä, tykkäsin, ja saakoon kolme tähtöstä.
Sivut: 163
Wsoy, 2013
Suomentaja: Leena Leinonen
Alkuteos: La liste des mes envies, 2012
★ ★ ★
★ ★ ★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti