6.6.2015

Jean-Dominique Bauby: Perhonen lasikuvussa


Minä loittonen. Hitaasti mutta varmasti. Kuin merimies joka näkee rannan katoavan, tunnen menneisyyteni hämärtyvän. Entinen elämä leimuaa vielä sisälläni, mutta muuttuu vähitellen muistojen tuhkaksi.
  
Perhonen lasikuvussa on nimenä tuttu jo vuosien takaa. Siitä on tehty elokuvakin, jota en tosin ole nähnyt, mutta muuten kirja on pyörinyt mielessäni vuosien varrella parikin kertaa. Silloin en edes tiennyt mistä se kertoo, ainoastaan nimi syöpyi vahvasti mieleen, joten huomioni kiinnittyi kanteen sillä samaisella sekunnilla kun huomasin sen kirpputorilla myytävänä. Niinpä ostin eurolla tai parilla ja luin tunnin parin sisään. Ei siinä kauan mennyt, koska oli sen verran lyhyt.

Juonesta ei pahemmin ole kerrottavaa, koska sellaista ei varsinaisesti ole. Kirja kertoo elämästä itsestään, siitä miten kaikki voi muuttua pysyvästi yhdellä ainoalla sekunnilla koskaan enää palaamatta entiselleen. Niin kävi Jean-Dominique Baubylle 8. joulukuuta 1995, kun hän vaipui koomaan ja herättyään huomasi, ettei pysty liikuttamaan kuin vasenta silmäluomeaan. Siitä lähtien mies on ollut kehonsa vanki, seuralaisinaan vain omat ajatukset ja mielikuvitusmaailma johon paeta.

Tarina on tositarina. Baubyn itsensä sanelema silmäluomeaan räpäyttämällä. Mikä hirveä työ saada kirja aikaiseksi, mutta samaan aikaan äärimmäisen ihailtavaa, koska en usko monenkaan sellaiseen kykenevän jos samaan kohtaloon olisi tuomittu.

Nyt tämä haihattelu saa riittää. Minun on ennen kaikkea hahmoteltava alku näille muistiinpanoille liikkumattomalta matkaltani ollakseni valmis kun kustantajani lähettämä avustaja tulee kirjoittamaan niitä sanelustani, kirjain kirjaimelta. Käyn pääni sisällä jokaisen lauseen kymmenen kertaa läpi, poistan sanan, lisään adjektiivin ja opettelen tekstin ulkoa, kappale kappaleelta.

Kirja sinällään on vaikea arvostella ja tuntuisi julmalta haukkua se maanrakoon, kun tuntee taustat ja ja millä vaivalla se on saatu aikaiseksi. Oli tarina kuinka hieno tahansa, niin ei se lukukokemuksena kuitenkaan ollut kummoinen. Rehellisesti sanottuna en pitänyt kirjasta lainkaan yksinkertaisesti siitä syystä, ettei siinä tapahtunut mitään eikä se kertonut mistään. Pelkkiä sivuhuomautuksia, haihattelua ja turhaa jaarittelua sängyn pohjalta puoliksi muistoihin vaipuen. Joku voisi kuvailla kirjaa sanalla koskettava, mutta itse en ihan niin pitkälle menisi. Sitä en kiellä, etteikö Baubyn kohtalo olisi surullisen koskettava, mutta kirjan sivuilta se tunnetila ei ainakaan lukijalle samalla tavalla välity.

Sivut: 113
Wsoy, 2008
Suomentaja: Anu Partanen ja Ville Keynäs
Alkuteos: Le scaphandre et papillon, 1997

★ ½

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti